Aina lenkin jälkeen mä otan lenkkarit pois jalasta, pyydän jaloilta anteeksi kun ne on joutunu pidättämään niin kauan hengitystään ahtaan kengän sisällä. Istahdan sille samalle bussipysäkille. Annan hengityksen tasaantua. Silloin mä olen hyvin ylpeä itsestäni, jälleen kerran oon tehnyt sen.
Mä kuljen hitaasti, kuin tunnustellen mäkeä ylös, kirkon ja lastentarhan ohi, sillan yli ja lopulta pysähdyn puisen omakotitalon eteen. Se on mun koti. Vasta avattuani oven otan kuulokkeet pois korvilta ja palaan takaisin arkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti